Vietä vapunpäivää hyvässä seurassa, kaupungin kauneimmilla maisemilla!

Kahvila-ravintola Torni avaa ovensa kolmen kuukauden remontin jälkeen vappuaattona. Seuraava päivänä voi vappua juhlistaa Tornin herkullisen vappulounaan merkeissä. Vapunpäivä onkin hyvää aikaa kerätä perhe ja ystävät kasaan, ja lähteä nauttimaan läheisten yhteisestä ajasta hyvän ruuan parissa.

Kahvila-ravintola Torni kattaa vappulounaan tiistaina 1.5. aikavälillä klo 12.00-16.00. Erillisiä kattauksia ei järjestetä, vaan lounas on tarjolla kyseisenä aikana. Pöytävarauksia voi tehdä ennakkoon.

- On hienoa päästä avaamaan ovet jälleen asiakkaille ja päästä nauttimaan hienoista hetkistä vilkkaassa vesitornissa. Vappuna meillä on tarjolla hyvät ja monipuoliset ruokavaihtoehdot. Kaiken kruunaa ikkunoista avautuvat maisemat, Outi Laivola Tornista kertoo.

- Ruuan lisäksi meillä pääsee vapputunnelmaan sisustuksen osalta, sillä tulemme koristelemaan ravintolan ilmapalloilla, serpentiinillä ja muilla vappukoristeilla. Vapunpäivänä jaamme lapsille ilmapalloja.

Tornin vappulounaat ovat olleet vuodesta toiseen todella suosittuja. Ruuan ja keskustelun lomassa voi nauttia maisemista, jotka tarjoavat näkymän Unescon maailmanperintökohde Vanhan Rauman kauniin puutaloidyllin ylle.

- Olemme tarjoilleet vappulounaan joka vuosi, ja se on ollut todella suosittu. Täällä käy ihmisiä laidasta laitaan, paljon lapsiperheitä ja pariskuntia. Vanhemmat ihmiset kertovat usein kuinka he ovat käyneet täällä aina vappuna jo vuosikymmeniä. Kyseessä on monelle siis jokavuotinen perinne.

Heiltä yrittäjä kuulee paljon hienoja tarinoita.

- Monet ihmiset kertovat muistojaan siitä kuinka vesitorni on osa heidän elämäänsä. Osa asiakkaista on tavannut toisensa täällä 1970-80 -luvulla järjestetyissä illanvietoissa, osa taas on viettänyt täällä häitään.

Vapunaattona eli maanantaina 30.4. Torni palvelee juhlijoita A-oikeuksin aina klo 10.00 aamusta iltamyöhäiseen asti. Torniin voi suunnitella myös omaperäisiä illanviettoja, joissa vain mielikuvitus on rajana.

- Nyt tulevana maanantaina meillä on esimerkiksi yksi ryhmä syömässä niin sanotusti nurinperin. Eli he aloittavat drinkistä, josta he siirtyvät kahvin ja konjakin kautta jälkiruokaan. Sitä taas seuraa pääruoka, jonka jälkeen nautitaan alkuruoka ja siihen päälle perinteiset alkudrinkit, Laivola kertoo.

Vapunpäivän menuun näet täältä.

Vapun pöytävarauksia voi tehdä puhelimitse numerosta 02 - 8220 550 tai sähköpostitse osoitteesta posti@rosmariini.fi